Verkostoista lisävipua kasvuun

Verkostoista lisävipua kasvuun

Minulla oli kunnia osallistua Radio Porin Kasvutarinoita Satakunnasta -sarjaan, jossa aiheenani oli verkostot ja miten niiden avulla voidaan hakea kasvua. Kasvuhakuisuus tuo myös yleensä tarvetta osaamisten päivittämiseen ja uusien taitojen hankkimiseen. Isommille yrityksille tämä on yleensä helpompaa, kun pienemmät yritykset joutuvat tarkasti miettimään mihin vähät resurssit keskitetään. Noin 93 % suomen yrityksistä on nimenomaan mikroyrityksiä, jotka työllistävät < 10 henkilöä . Tilanne korostuu kun on kyseessä aloittava yritys, Startup.
Näin voit laajentaa verkostojasi ja lisätä osaamistasi:

Hallitus

Yhtiömuotoisessa yrityksessä kannattaa ehdottomasti harkita hallituksen muodostamista. Valitse jäsenet heidän osaamistensa ja verkostojensa mukaan. Startupille erityisesti on hyötyä vankasta talousosaajasta tai tuotteesta riippuen teknologiaosaajasta. Eikä pidä unohtaa asiakasta. Eli hyvä tyyppi, joka tuntee toimialan on kullan arvoinen, kun tuote on valmis markkinoille. Tärkeää on myös että et valitse vain kavereitasi ja ystäviäsi vaan valitset henkilöt ensisijaisesti osaamisen mukaan. Mitä enemmän erilaisia tyyppejä oikealla osaamisella on mukana, sitä tehokkaampaa ja tuloksellisempaa hallituksen toiminta on.

Mentori tai kummi

Yksinyrittäjä kaipaa myös aina silloin tällöin tukea ajatuksilleen ja silloin mentori tai kummi voi olla hyvä vaihtoehto. Satakunnan yrittäjillä on hyvä valikoima mentoreja, joihin voi ottaa yhteyttä eikä siitä synny edes lisäkustannuksia. ( www.mentorisi.fi ) Vertaistuki sekä mahdollisuus valita mentori johonkin sillä hetkellä esillä olevaan ongelmaan voi tuoda helpotusta moneen tilanteeseen ja mikä estää hankkimasta vaikka kaksi eri mentoria tai kummia erilaisilla osaamisilla

Kiihdyttämö tai osuuskunta

Kiihdyttämöitä on perustettu kasvavalla vauhdilla ja se on myös yksi vaihtoehto verkostoitua sekä saada vertaistukea ja lisäosaamista tarvittaessa. Ota selvää paikkakuntasi kiihdyttämöistä, käy juttelemassa ja tapaamassa siellä olevia yrityksiä. Ehkä se on sinulle sopiva tapa hakea kasvua.
Varsinkin luovan alan tekijät ovat perustaneet osuuskuntia. Vertaistuki, oman palvelun täydentäminen muiden osaamisilla, mahdollistaa liikevaihdon kasvattamisen ja luo myös uusia ideoita ja palveluja.

Kumppaniverkosto

Erityisesti yksinyrittäjälle hyvä kumppaniverkosto on tärkeä. Itse olen hakenut kumppaneita itselleni ajattelemalla miten täydennän osaamistani ja mahdollisesti myös miten voin lisätä ”kapasiteettiani”, kun voi kiireellisessä tilanteessa ottaa kumppanin mukaan projektiin.

Koulutus

Minkä asian oppimisesta olisi sinulle hyötyä? Itse olen suorittanut yrittäjän DigiSome ammattitutkinnon, joka antoi hyvät valmiudet ymmärtämään erilaisia välineitä ja mistä on mahdollisesti eniten hyötyä itselle. Täydentää hyvin mitä tahansa koulutusta. Yrittäjät ja muut yhdistykset tarjoavat myös hyviä täsmäkoulutuksia erilaisiin ajankohtaisiin asioihin. Yrityksen kasvaessa yrityksen johtamisosaaminen korostuu ja sen osaamisen lisääminen tulee kyllä näkymään viivan alla eli hanki itsellesi osaamista yrityksen johtamisesta. Koulutuksia on monen tasoisia ja niiden kesto vaihtelee, mutta yleensä ne tehdään työn ohella eli pääsee heti kokeilemaan käytännössä, miten uudet opit toimivat.